Future Cup Kauhajoki 18.-19.05.2013

Keravan ulosajon vaurioiden korjaus saatiin valmiiksi juuri ennen Kauhajoen osakilpailuja ja sinne päästiin lähtemään virheettömällä kilpurilla. Kauhajoellahan kaasuteltiin sarjan toinen ja kolmas osakilpailu haastavalla ja nopeavauhtisella radalla. Kauhajoella keli oli aurinkoinen koko viikonlopun ja se antoi hyvät lähtökohdat kilpailuihin. Lauantain kisan aloitus oli hyvä, sillä ensimmäisen kierroksen jälkeen sijoitus oli kolmas. Siitä oli hyvä lähteä parantamaan aikaan toiselle kierrokselle, mutta toisella kierroksella moottorin temppuilu johti siihen, että aika ei parantunut, mutta onneksi matkaan tarttui kolmanneksi korkeimmat sarjapisteet.

Sunnuntain kisa ajettiin samalla radalla kuin edellisen päivän osakilpailu ja ainoa tavoitteena oli sijoituksen parantaminen. Sijoitus parani sunnuntaina ja sijoitus oli toinen jääden voittajasta vain 0,31 sekuntia.

Future Cup Nurmijärvi 05.05.2013

Nurmijärven osakilpailuun osallistuminen oli epävarmaa viime minuuteille asti, johtuen edellisen päivän ulosajosta Keravalla. Yön yli kestänyt auton kunnostus kuitenkin tuotti tulosta ja auto saatiin paikattua ajokuntoon. Nurmijärvellä ei keli ollut suosiollinen tehokkaalle takavetoiselle menopelille, sillä vettä satoi kaatamalla ensimmäisellä kierroksella ja toinen kierroskin ajettiin osittain märällä radalla. Sijoitus täpärästi neljäs häviten kolmannen sijan 0,09 sekunnin erolla. Pääasia oli, että päästiin heti edellispäivän ulosajon jälkeen ajamaan ja saatiin pistetili avattua.

Future Cup Kerava 04.05.2013

Future Cup 2013 polkaistiin käyntiin Keravalta. Keväästä huolimatta keli oli mitä parhain, samaa ei voi sanoa kilpailureitistä. Keravan kilpailussa oli nimittäin erikoisuutena se, että reitti kierrettiin kahteen kertaan ja niinkuin ennakkoon arveltiinkin ongelmia oli luvassa, sillä kilpa-autoja oli yhtäaikaa radalla ja lähtiessäni toiselle kierrokselle jouduin väistämään eteen tullutta ensimmäiselle kierrokselle lähtijää ja sen seurauksena oli kovavauhtinen ulosajo ja keskeytys. Ei mikään paras aloitus kesäkaudelle.